|
Toivotan sinut
tervetulleeksi mukaan tarinaan "Pieni koira joka menehtyi".
Jos minulta kysytään, niin tämä on ja tulee myös olemaan Kent
Grubbsin, minun ja ystävieni parhaimpia töitä. Ja juuri siksi, koska
melkein jokainen meistä on menettänyt lemmikkinsä jossain vaiheessa
elämäänsä. Tämä tarina on tarkoitettu tuomaan toivoa ja lohtua
niille, jotka ovat joutuneet kokemaan sydäntä särkevän menetyksen.
Jokainen meistä on laittanut sydämensä peliin tehdessään tätä
tarinaa.
Haluan erityisesti kiittää:
Ce Kersch Libowskia, joka loi taivas kuvat.
Lapsia, jotka esiintyvät maanpäällis-kuvissa.
Carolia, enkeliä joka matkusti pitkän matkan ollakseen
tarinassa.(Lapset, hän todella on enkeli!)
Minulle henkilökohtaisesti tämä oli
toipumisprosessi menetettyäni koirani, nimeltä Baby. Idea syntyi
hengellisestä inspiraatiosta. Soitin Kentille ja kerroin ideani ja hän
välittömästi suostui yhteistyöhön.
Voisin kuvitella, että Jumala loi Babyn, jotta hän voisi käyttää tätä
palvelemaan ihmistä, vielä kerran maanpäällä, vaikka hän onkin jo
taivaassa, leikkimässä ja odottamassa saapumistani.
Tarina tulee itkettämään, mutta samalla tunnet iloa ja hyviä
tunteita.
Toivon, että linkitätte sivua eteenpäin niille, jotka voisivat hyötyä
tästä tarinasta.
|
|